Alakerran pahis

 Raamattu on opas siihen, miten elämää kuuluu elää. Opas ajatuksiin, kun ei osaa omaa päätään käyttää. Isolla kirjalla voi myös lätkäistä muita ihmisiä päähän, kun tahtoo toteuttaa omaa agendaansa. Mikäs sen mukavampaa, kuin noukkia makoisat rusinat muutoin niin kuivasta pullasta.

Kaikkihan tietävät sen sarvipäisen vihtahousun. Sillä on punainen iho ja on ilkeä luonteeltaan. Asustelee tuolla ”alakerrassa”. Ei, en tarkoita ihmisten alapäätä, mutta ilmeisesti puhumme maan alla olevasta paikasta, jossa liekkimerien äärellä puuhastelevat pakanat, ei-uskovaiset, syntiset jukuripäät. En oikeastaan tiedä, mitä nämä kadotetut sielut siellä Helvetissä tekevät? Jotain siellä kai pitää tehdä, koska muutoin Saatana tökkäisee takalistoon tulikuumalla atraimella.

Tarinoiden mukaan Saatana on langennut Jumalan enkeli. Tämä takinkääntäjä kyllästyi siihen, että Isukkia palvottiin niin paljon, ja hänkin halusi osansa. Niinpä muutto alakertaan ja omia juonia punomaan. Saatana on kauhea tyyppi. Tykkää sotkea meidän ihmisten ajatuksia pahoiksi. Niin. Meillä ihmisillähän höpöttelevät korviin sekä enkelit, että pirulaiset. Tuttua touhua ihan lapsuuden Aku-Ankoista lähtien. 

Voihan olla, että sarvipää todellakin on olemassa, mutta epäilen. Olen asian suhteen yhtä agnostikko, kuin Jumalankin suhteen. Nämä jutut vaan kuulostavat siltä, että ne voi nielaista vain tyhmä, ajattelematon heppu. 

Teininä päädyin Jeesus-bussiin. Siellä oli varsin mukavan oloinen ihminen, jonka suhtautuminen minuun muuttui samalla kellonlyömällä, kun kerroin olevani homo. Alkoi kova paasaaminen siitä, että Saatana vaikuttaa minuun. Ja minua nauratti. Itsetuntoni on surkeaa pohjasakkaa ollut aina, mutta yhden asian itsestäni tiedän. Minä osaan rakastaa. Laitan aina muut ihmiset itseni edelle. Stressaan ja murehdin, että onhan muilla asiat hyvin. Käsite, Saatanan inspiroima ei oikein siis tunnu istuvan itseeni. Tästä me puhumme. 

Kerron ajatuksistani Jeesus-bussilaiselle miehelle. Kerron, että en tahdo mitään pahaa kenellekkään. Kerron, että tahdon rakastua ja olla vain onnellinen. Mutta homous on väärin ja Saatanan inspiroimaa, kertoo vastapäätä istuva ihminen järkähtämättömänä. Alkaa ärsyttää ja tahdon todellakin kyseenalaistaa hänen teoriansa minusta. Minusta pienestä ihmisestä, jota hän ei tunne.

Esitän hänelle kuvitteelisen skenaarion:

”Jos minä homona, heittelisin ympäriinsä rahaa kehitysmaiden lapsille, että he voisivat ostaa ruokaa. Ja olen silti homo. Olenko edelleen mielestäsi Saatanan inspiroima? Jos teen hyväntekeväisyystyötä ja saan suuren onnentunteen siitä, että joululahjan saama läheiseni ilahtuu kyyneliin asti, olenko edelleen Saatanan inspiroima? Ihan tässä vaan näin homona kysyn?”

Vastaus on taas erittäin tylsä. Jeesuksen kannattaja ei halua enää jatkaa keskustelua. Syytä en saa keskustelun katkeamiseen tai vastauksen uupumiseen. Itsetuntoni on surkea, mutta tämä on hetki, jolloin uskon itseeni ja ajatuksiini enemmän, kuin koskaan. Uskon terveeseen ajattelumaailmaan. Mutta kaikki eivät. Se on sitä mielenköyhyyttä*. Rajusti ilmaistu, mutta MINÄ olen sitä mieltä.

 

(*En tahdo yleistää. Usko on ihan ok, jos osaa myös käyttää omia aivojaan. Eikä ala tuomitsemaan muita ihmisiä , siihen kun kenelläkään ei ole loppujen lopuksi varaa.)

Mustat vaatteet ovat aika syntiset. Paholaisen suunnitelemia voivat hyvinkin olla. Heavy Metal on tottakai alakerrasta tuotu inspiraatio. Rock n’ Roll vähän jo koettelee uskoa. Mutta rauhallinen gospel-kitara ja loru Taivaan porteille astumisesta on hyvä. Nämä ovat tarkkoja juttuja tai sitten vähän häilyviä. Missähän se raja lopulta menee? Millainen musa on sitä taivaallista ja missä kohden musiikki vaihtuu syntisen rienaavaksi? Kertokaa mulle?

Hallelujah! Ymmärsin juuri yhden asian. Meidän kodissa asuu musta kissa. Musta kissahan on noidan apuri ja noitaa stimuloi tietysti Paholainen. En jaksa uskoa, että taloudessamme asuva katti on milläänlailla kytköksissä tuliseen alakertaan. Paitsi ehkä silloin, kun se tekee jäynää (repii sohvaa rikki). Mutta toisaalta ei ole kissaa karvoihin tai väriin katsominen. Taitavat kai sitten kaikki yksilöt olla paholaisen riivaamia, juuri silloin kun terävät kynnet uppoavat kodin irtaimistoon. Tuhma mirri, et kai vain pirua palvo?

Päihteet ja seksin harrastaminen (ilman aikomusta saada lapsi) ovat tietysti järjetön synti. En ole varma miksi, mutta siihen liittyy uskovaisten mielestä jotenkin Paholaisen luomat ajatukset. Mielestäni on hauskaa joskus vetää kunnon rehelliset kännit ja harrastaa tavallista riettaampaa seksiä, ja sen jälkeen todeta, että on hyvä olla elossa. En kadehdi pariskuntia, jotka alapäät seksinpuutteesta kutisten, ristivät kätensä peiton päälle. Ja puhisevat tuskissaan, että "Luoja, päästä minut riettaista ajatuksistani". Masturboidakaan ei kannata, koska silloinhan Lucifer pääsee niskan päälle. Vähänkin tuhmuuksia jos harrastat, ei ole asiaa näyttää syntistä naamaansa Taivaan porteilla. Ignoret tulee heti.

Edelliseen viitaten, Paholainen on paljon hauskempi tyyppi, verrattuna tylsän konservatiiviseen Luojaan. Jos taivaassa vain rukoillaan polvillaan ja varotaan, että valkoinen vaate ei syntiin sotkeudu? Olen siinä tapauksessa valmis menemään Helvettiin.

Mun Helvetissä on rentoa. Siellä dokaillaan ja harrastetaan seksiä ja sen jälkeen nukutaan maailman parhaat yöunet lämpöisen kiirastulen äärellä. I’m ready my Lord! 

 

Kuva: Pinpgm.com

Kuningatar Silvia ei osaa?

 

 

 

 

 

No mutta. Kyllä on taas vaikeaa ja valittamisen aihetta. 

Ruotsissa keksittiin kaiken muun paskan ohella moittia Kuningatar Silviaa. Aiemmin Silviaa on moitittu liiallisista kauneusleikkausista, Silviaa on verrattu Batmanin arkkiviholliseen Jokeriin. Totta, Silvian hymyssä on nykyään jotain kummallista ja halvaantunutta, mutta jokainen päättäköön omasta naamastaan ja tehköön sille mitä lystää. Silvia ei sentään mielestäni Jokerilta näytä.

Mutta! Silvia kuulemma nyt täysin yhtäkkiä lausuu ruotsin kieltä huonosti. Tämä siis huomataan ihan näin vain randomisti usean vuoden jälkeen. Mitä kummaa? :D

Media kertoo, että Silvia on helvetin taitava kielissä. Silvia taitaa mm. Espanjan, portugalin, saksan, englannin, viittomakielen ja ruotsin (?).

Nyt tuli sitten länsinaapurimme kuningattarelle siitä, että Saksan kielen aksentti on edelleen liiaksi läsnä. Who cares? Silviahan on siis saksalaissyntyinen (kirjoitin ensin saksalaissyntinen). Onko paha jos siis osaat helvetin hyvin ruotsia (joka on mielestäni vaikea kieli) ja siinä vähän joku äänne on saksalainen? Nipunapu. Onko ne vaan kateellisia, kun Silvia hallitsee monta kieltä?

Aina vähän nirputtaa voi.

Kerran yhdellä ulkomaanreissulla syntyperäinen britti kehui englannintaitoani ja varsinkin aksenttiani. "So easy to talk with you, you have such good a accent". Hyvä kehu, ei sanonut, että voisin parantaa. Voit siis kehua, sen sijaan että lyttäät!

Mutta. Silvia on nyt yhtäkkiä, vähän paska tyyppi.  

Silvian ukko on Kaarle*. Ei kovin komea, puolikalju tyyppi. Taisi joskus hairahtaa. Dippasi moloansa random-vaginassa. Ja kaikki törky jäi lehdistön haaviin. Skandaalilla makusteltiin Ruotsin "Seiskassa" ja muissa lehdissä. Kuvittele sitä nöyryytyksen määrää, kun miljoonakansa lukee asian lehdistä?

(Kuka muistaa ysäriltä yhtyeen nimeltä Army of Lovers? Kaarle oli kuulemma rietastellut yhtyeen naisvokalistin (click, niin näet sen luntun kuvan) kanssa. En tiedä totuutta.

Mitä teki Silvia? Astelee upeana kansan eteen. Jalat ovat kuninkaallisissa korkkareissa. Silvia näyttää. "Minä olen tämän maan kuningatar". Silvia hymyilee vaikka kuoren alla on luultavasti saatanallinen häpeä. Nostan hattua, en pystyisi itse samaan. Kaarle on siinä rinnalla. Kaarle on merkitty mies, petturi, joka ei enää hymyile.

Hyvä Silvia! Näytä niille! 

Kuva: kungahuset.se

Kun nallekarkit ei mene tasan

 Pohdiskelua.

 

 

 

 

 

Olen matkustellut jonkin verran elämäni aikana. Voisi kai sanoa, että aika paljonkin on tullut matkoja tehtyä. Reissut ovat tietysti kivoja. Saa elämyksiä ja näkee erilaisia kulttuureja. Sanotaan, että matkailu avartaa. Allekirjoitan tämän ihan heti.

Riippuu ihmisestä ja luonteesta mihin asioihin matkoilla ollessa kiinnittää huomionsa. Minä kiinnitän huomioni järjettömän upeaan luontoon. Se on niin erilaista, kuin koto-Suomessa. Arkkitehtuuri on ehdottomasti kiinnostavaa. Rakastan katsella Kreikassa värikkäitä taloja, jotka toisinaan ovat vailla värejä. Sellaisia sokerikuutioita. Ne näyttää kauniilta vasten turkoosia välimereä.

Erilaiset kulttuurit kiehtovat minua. On mielenkiintoista nähdä ja kokea ihmisiä toisella puolella maapalloa. Ja joka ikinen kerta tämä vähän hämmästyttää minua. 

Muutaman ensimmäisen matkani jälkeen ymmärsin jotain. Nallekarkit eivät mene tasan. Olen valittajaluonne ja tykkään etsiä elämästäni epäkohtia, jotka eivät minua tyydytä. Thaimaassa menin itseeni syvälle ja ajattelin asioita syvällisemmin. 

Vanhempi nainen pesee kasvonsa viemärivedellä ja kulauttaa sitä myös suuhunsa. Otaksun hänen olevan erittäin köyhä, ehkä myöskin koditon. En ole ennen nähnyt tällaista. Jos ei lasketa mukaan mukavasti kotisohvalta katseltua dokumenttia köyhyydestä. Tunnen itseni tyhmäksi ja tulee suuri myötätunto thaimaalaista naista kohtaan. Miten kehtaan aina valittaa kaikesta?

Minähän voin matkustaa. On sen verran rahaa, että kykenen ostamaan tuhat euroa maksavan matkan palmujen alle. Toinen tonni kuluu hienosti ravintolassa istuen, tuliaisia ostaen ja pikkureissuja paikan päällä tehden. Kaikki ei voi tehdä niin, kuin minä teen. En osaa arvostaa sitä. 

Enkä sitä, että kotona Suomessa voin juoda hanasta puhdasta vettä mielin määrin. En liioin sitä, että minulla on katto pään päällä ja kaikki ihan oikeasti kohdallaan. Valitan vain. Tätä mietin ja saan ahaa-elämyksen. Tavallaan minulla on aina ollut asiat hyvin. Niistä on tullut minulle itseisarvo. En tiedä pahemmasta. Minun muka ruma/kauhea kaksioni, varustettuna puhtaalla hanavedellä ja lämmityksellä voisi olla jollekin helvetin suuri haave ja pelkkä saavuttamaton fantasia. 

Kreikassa näen kerran talon. Talo on parhaat päivänsä nähnyt. Talon sisältä raikuu riemu. Siellä pidetään lapselle synttärijuhlia. Paljon naurua ja hyvää oloa kantautuu kaduille asti. Synttärilauluja. Asukkaat ovat köyhiä, näin luulen. Mutta silti. He eivät ole tavallaan köyhiä. Heillä on selkeästi siellä jotain suurempaa kuin mahtava jättitelkkari tai merkkivaatteet. Tästä tulee hyvä mieli, kun kuljen talon ohi, alla laskevan auringon. 

Afrikassa näkee myös köyhyyttä. Se järkyttää. Tajuaa taas oman tilanteensa, eikä tee mieli valittaa. Tämä on minulle opetus ja suuri perspektiivi elämään. Risumaja rannalla saa minut miettimään. En asu itse risumajassa, mutta osaan valittamisen taidon. On siis hetki katsoa kaukaisuuteen merelle ja miettiä omaa asennetta. Itseinho on vallitseva tunne. Miten edes kehtaan valittaa. Ja muistan: Se vitun itseisarvo. Minulle kaikki on aina ollut valmista ja helppoa.

Minulla tulee kyynel poskelle kun näen, miten about 2-vuotias lapsi menee sisälle rannan risumajaan. Se laittaa ajattelemaan. Siinä voi miettiä, miten nallekarkit eivät mene tasan. 

Tämän kirjoitan Suomessa. Omassa lämpimässä asunossani. Jossa voin juoda määrättömästi puhdasta hanavettä. Ja muistan taas, miten unohdin jo, että mulla on asiat hyvin. 

Miksi siis unohdin taas? Vastaus: Se helvetin itseisarvo. Minulla on ollut tavallaan kultalusikka perseessä jo silloin, kuin synnyin. Vaikka mikään Roope-Ankka en ole. Tajusitko pointin? Ei tarvi olla pohatta, että se kallisarvoinen lusikka on siellä ahterissa.

Kuva: oluwasegunonemisi.com

Vladimir Putin: Mene nukkumaan!

 

 Pohdiskelua.

 

 

 

 

Eletään jännittäviä aikoja. Tähän tekstiin ei sovellu harrastamani musta huumori tai sarkasmi. Ahdistaa nimittäin oikeasti.  Ahdistukseni aiheuttaa tuo itänaapuri Venäjä.

 

Vladimir Putin on oikeinkin sitten ihastuttavan sekopäinen johtaja siellä. On saanut päähänsä, että Venäjää uhataan nyt joka suunnasta. Yeah, right. Ketään ei kiinnosta hyökätä sinne. Mutta nyt on sitten tilanne tämä. Ukraina on järjettömän painostuksen alla. Sodan uhka on liiankin todellinen ja se heijastuu myös tänne meille Suomeen. Nato-puheet ovat ajankohtaisia. Helvetti vieköön.

Ruotsi on lähettänyt sotilaita Gotlannin saarelle. Venäjän "huvi-ohjelmassa" vitsailtiin, miten helppoa olisi miehittää tuo Ruotsille kuuluva saari. Hurrit huomasivat vitsin, mutta heitä ei tainnut naurattaa. Tässä ei naurata ketään muuta, kuin venäläisiä. Suomelle kuuluvan Ahvenanmaan valloituksestakin on nyt puhuttu mediassa. Aijai, kun homma tulee liian lähelle. Sen huomasi jo tasavallan presidentin Niinistön uudenvuoden puheesta. Sauli sanoi jämäkästi, että turha uhitella. Ollaan pieni valtio, mutta ryssiä meistä ei tule. Toivottavasti?

Joo kyllä se vaan ahdistaa, jos vaikka tämän vuoden heinäkuussa Suomi onkin osa uutta ja mahtavaa Venäjää. Siellähän on noussut nyt pinnalle haaveet mahtavasta, edesmenneestä Neuvostoliitosta. Suomi on ollut joskus Venäjään liitettynä, en tiedä millaista se oli. En ollut olemassa vielä silloin. Ei tosin kiinnosta ottaa asiasta selvää, jos niin tapahtuisi uudelleen. 

Vallitseva, jännittynyt tilanne euroopassa sai mut taas miettimään. Mikä meitä ihmisiä vaivaa? tai mikä vaivaa Venäjän johtoa? 

Miksi meidän pitää sotia? Miksi pitää olla mahdottoman paljon tilaa tietyllä valtiolla? Miksi geopoliittinen sijainti kartalla on niin helvetin tärkeää? Miksi pitää olla rajoja? Miksi pitää tappaa, rähistä ja sekoilla? 

Jos mä voisin, olisi kiva astella röyhkeänä Kremliin ja kysyä suoraan: "Mikä vittu teitä vaivaa? Olisiko aika mennä nukkumaan ja keksiä joku kiva harrastus? "

Jos oltaisiin vaan. Armeijat pois. Aseet heitetään tulivuoreen sulamaan ja rakastetaan ja eletään rauhallisesti? Eikö olisi vähän hyvä juttu? Mutta ei. Mä tiedän, että mun elinvuodet ei riitä ihmisen aggressiivisen luonteen perussyiden ymmärtämiseen. 

 

Conclusion: Me ihmiset ei ehkä ansaita elää tällä planeetalla. Olemme itsetuhoinen laji. Aiheutamme paljon kärsimystä toisillemme, tälle pallolle ja täällä meidän kanssa eläville eläimille. So sad.

Kuva: pinterest.com

COVID-19 lässytystä

 Pohdiskelua.

 

 

 

No mitä, häh? Eikö huvita lukea aiheesta? Okei, ymmärrän. Me kaikki ollaan kurkkuamme myötä täynnä tätä viruspaskaa.

 

2 vuotta on mennyt ihan hämärissä olosuhteissa. Me ollaan hinkattu käsiämme ihan hysteerisesti desinfiointiaineilla ja kannettu maskia naamallamme. Ei voi kohdata vanhoja ihmisiä, saatika riskiryhmäläisiä. Aluksi oli jännää, mutta tämä alkaa olla jo uusi normaali.

Hallitus sekoilee. On koronapassia ja kaiken maailman rajoituksia. Voi käydä ehkä keilaamassa, mutta samalla ei ole sallittua tanssia ja laulaa ravintolassa. Etätyö on hyvä vaihtoehto, varsinkin jos haluat ajaa puolisosi hulluuden partaalle. Työnnä tikku nenään heti, jos on vähänkin vaikea olo. Se voi olla korona!

Pääministerimme Sanna Marinin taannoin sekoilu oli huvittava näytös. Oli altistunut virukselle ja lähti silti bailaamaan. Sanna kommentoi myöhemmin "mokaansa", että häntä ei ohjeistettu oikeaan toimintatapaan tässä tilanteessa. Haha, niin varmaan joo. Sanna taisi olla ihan hyvin tietoinen, miten tilanteessa olisi pitänyt toimia. Mahtoikohan asia olla niin, että Sannakaan ei enää vaan jaksanut tätä paskaa ja mieli halaji bailaamaan 😎 Sannan tekosyy oli maailman noloin. Pitääkö meidän pääministeriä tosiaan ihan erikseen ohjeistaa oikeaan toimintatapaan? Siis tätä henkilö joka on meidän valtion johdossa? Auts!

Halpa matka on huijaus. Kentällä joudut ehkä kalliiseen koronatestiin, josta pulitat pahimmillaan 200e. Ai että tästä megaflunssasta joku käärii ihan sikahyvät voitot. Eipä siinä. Raha sanelee ehdot ja pitää meitä lie'assaan. "Money, money, money. Must be funny, in a rich man's world".

Koronapassi hylätään. Koronapassi halutaan takaisin. Päättäkää jo! Kanadassa tehtiin hauskasti. Jos ei ole rokotettu, et saa ostaa alkoholia. Kyllä ne tietää siellä mistä ihmiset tykkää. Porukka rakastaa dokata, ja jos viinaa ei saa on pakko mennä piikille. Itävallassa tulee saatanalliset sakot 3 kuukauden välein jos et ota piikkiä. Fair game.

Maailma, mä sanon: Fuck you! Ottaa ihan hitosti päähän ihmisten painostus. Sanotaan, että ihmisellä on oikeus päättää omasta kehostaan. Periaatteessa totta, mutta en ihan ymmärrä. Ihmiset tavallaan ajetaan puun ja kuoren väliin. Ota piikki ja voit elää normaalia elämää. Älä ota piikkiä ja kärsi. Tule mökkihöperöksi neljän seinän sisällä, lakkaa elämästä. Maksa sakko, kun et ottanut piikkiä. Mitä helvettiä?

Olen itse tuplarokotettu ja koronan sairastanut. Olen superihminen nyt. Immuniteettiä on ja olen "kunnon kansalainen". Nykyään voi olla häpeän paikka, kun ei ole ottanut piikkiä. Media syyllistää. "Paha ihminen piikitön, ei koskaan vuokses pandemia lopu". 

Ja sitten virusvalssi saa käänteen. Kukaan ei enää jaksa. "Suhtaudutaan COVID-19 virukseen, niinkuin muihinkin hengitystieinfektiohin". Näin media kertoo. Ensin pelotellaan julmetusti sillä, että kuolema voi tulla. Nyt se yht'äkkiä onkin verrattavissa flunssaan. Jaapa jaa. Seuraavaa uutta virusvarianttia odotellessa.

PS. Joku tiede-ihminen joskus tässä sanoi iltalehdessä ihanan laiskanpulskeasti pandemiaa koskien: "Kreikkalaisia aakkosia riittää kyllä"*. Ai saakeli, herra optimisti 😂 

(*Jos olet elänyt tynnyrissä, niin tietopaukku: Koronavariantit on nimetty kreikkalaisten aakkosten mukaan. )

Kuva: Laakarilehti.fi

 

 

 

Kuka näitä juttuja kirjoittaa?

 

 

 

Tahdon pysyä anonyyminä henkilönä. On varmaankin helppo arvata syy. Tykkään kirjoittaa melkein aiheesta, kuin aiheesta. Tietyt kirjoitusaiheeni saavat varmasti joillakin lukijoilla karvat pystyyn ja se on toisaalta tarkoituksenikin. Kirjoittaa suoraan häpeilemättä omia näkemyksiäni tästä hullusta elämästä. Kyllä, mielestäni elämä on täysin hullua touhua, varsinkin nykyään. Ihmisten olemassa olo ja elämä itsessään on mielestäni kummallinen ja järjetön juttu😁

Kirjoitustyylini on vahvasti sarkastinen ja tykkään kirjoittaa mustalla huumorilla vakavistakin asioista. Välillä tykkään pohtia asioita ihan neutraalisti. Tekstieni sävy saattaa olla ajoittain raaka ja loukkaava, mutta se ei ole tarkoitukseni. Siis loukata ketään, kerrottakoon se 😎 Tämä blogi ei sovi ollenkaan konservatiivisille tiukkapipoille. Tämä sopii sulle, joka olet avarakatseinen ja nautit huumorista ja kummallisista ajatuksista. Lue, jos olet valmis heittämään hetkeksi aivosi narikkaan!

Kirjoittaja on alle 40-vuotias (kuulostaa ihanan muka-nuorekkaalta ja epämääräiseltä 💙) mies, joka on monissa elämän keitoissa kiehunut. Tykkään ajatella asioista syvällisesti (usein vähän liiankin syvällisesti, mutta minkäs teet, help me). Mulla on mielipide ja näkemys yhdestä jos toisestakin asiasta. Siksi perustin Aivonarikassa-blogin, jonne jaan järjettömän ajatuksenjuoksuni 😼

 

Kuva:abcnews.go.com

Lomalla Rooroksella

Fiktiivitarina.

 

 

 

 

 

 

 

Nyt! Nyt se on se aika, eläkepäivien. Simo ja Reija iloitsevat asiasta Apollomatkojen sivuilla. Ei enää työtä ja vaatimuksia. On aika lähteä lomalle!

Reija painaa hykerrellen nappulaa tietokoneella ja Simokin riemastuu. On varattu nyt matka Rhodokselle! Simo ja Reija ei saa unta. Äkkilähtö hieman ahdistaa, kun ei ole koskaan missään käynyt. Paitsi silloin kerran Rovaniemellä sukuloimassa. Simo sanoo Reijalle yön pimeydessä, miten jännittää matkustaa niin kauas Suomesta. Reija yhtyy negatiiviseen mielenmaailmaan. Reija vaikeroi peittonsa alta ”Jos jotain sattuu!”.

Kreikan saari on kuuma. Mittarissa pohottaa +30 astetta. Reija ja Simo  läähättävät ja hikoilevat. Kumpikaan ei mitään sano, mutta mielessään kiroavat sitä hetkeä, kun sitä nappulaa painettiin koneella. On ikävä Suomeen jo nyt! Liian kuuma ja  kreikan kieli kuulostaa kummalliselta. 

Simoa ärsyttää. Hotellin tumma ja tulinen kreikkalaismies on saanut Reijan nauramaan liian monta kertaa. Se ärsyttää. Ärsyttää paljon. Mutta Simo ei voi mitään. Simo on kalpea ja riisitautinen verrattuna kreikkalaiseen hurjaan adonikseen, joka siis saa Reijan nauramaan liian monta kertaa. Sitä Simo vihaa samalla, kun palaa vesikelloille Rhododoksen aivan liian korkean UV-indeksin alla. 

Reija nauraa paljon illalla hotellihuoneessa. Reija tietää sanoa ääneen, että miten ihania ovat kreikkalaiset miehet. ”Ihania nää rooroksen miehet, on niin tummia ja mukavia. Simo, ottasit opiksesi!”. 

Simo on palanut. Simon sielu on palanut tänään kilpaa oman nahkansa kanssa. Itsetuntokin on paahtunut mielestä pois. Se on se kuuma aurinko joka paahtaa kaiken pois. Ja ne Reijan sanat. Simo huono, kreikkalainen mies mahtava.

Reijalla on kevyt hellemekko päällä. Sellainen keltainen, jossa on rumia ruusun kuvia. Mutta Reija tykkää. Siellä mukavasti vilvoittava iltatuuli lepattaa mekon alla. Reija on laittanut vähän tummempaa meikkivoidetta, päivettynyt kun on. Ripsiin maskaraa ja vähän kultaista sävyä luomiin. Reija luki naisten lehdestä, että kulta on IN päivettyneellä iholla. Ei Reija nyt enää eläkepäivillä Simon takia jaksaisi. Mutta ne kreikkalaiset miehet. Jestas! Reija tahtoo olla hehkuva lady kreikkalaisen miehen silmien edessä. Kookosöljy saa Reijan maitokahvin väriset kintut viettelevän näköiseksi.

Simoa ärsyttää taas. Simo tietää, miksi Reija on itsensä niin nätiksi laittanut. Simoa vituttaa jokainen vastaantuleva tumma kreikkalainen mies-veijari. Ei ole enää itsetuntoa ei! Ravintolassa tilataan viiniä ja ruoka. Reija kikattaa tummalle tarjoilijalle, joka voisi olla mallimies. Simokin ymmärtää sen. Ja kaivelee itsetuntonsa rippeitä. On vahva kontrasti siinä. Pullamahainen, ohut raajainen, rakkulainen, punaiseksi palanut, puolikalju Simo ja sitten mahtava tummanruskea Anton, jolla on kiinteä vartalo. Anton, jolla hauis pullistelee kun tarjoilee pöytään souvlakin. Niin. Simo tietää ja ymmärtää alistua kohtaloonsa. Simo ja Anton eivät ole aivan samalla viivalla.

Viikon loma Rhodoksella on karmea. Simon mielestä. Reija nauttii. Reija höpsii palaneelle ja kutiavalle Simolle, miten ihanaa on kietoutua höyhenen keveisiin huntuihin parvekkeella. ”Tullaan ensi vuonna uudestaan!”, Reija huutaa. Simo kauhistuu. Simoa kutittaa ja vituttaa. Hotellin  vieressä on minimarketti.

Simo tepsuttaa marketissa sandaaleissaan. On pakko saada vähän jotain oloa helpottavaa. Simo ostaa tuttua ja turvallista budweiseriä 6-päkin. Ja taas. Kassalla on tumma kreikkalainen mies. Simoa ärsyttää jälleen. Miksi ne on tuollaisia? Rintalihakset kiiltää, ja ovat nätin värisiä. Simo on tulenpunainen ja rakkuloilla. 

”Bara kala!”, sanoo myyjä. Kreikkalainen mies hymyilee. Valkoiset hampaat ovat luonnottoman valkoiset, vasten ruskeaa ihoa. Simolla on tietysti keltaiset hampaat.

”No mitä saatanaa!”, Simo hermostuu. Suomalaisen miehen hermo on venynyt liian pitkälle nyt. Mahtava adonismyyjä hämmentyy ja sanoo Simolle: ”Shatana? You want aloe vera gel? You very burn. Dangerous!”.

Simoa masentaa. Marketin pihassa Simolla on kassissa kaljaa, mutta ei aloe veraa. Rhodoksen tuuli pyyhältää Simon kaljuuntuvan päälaen yli. Muutama, irtoamaisillaan oleva tukanriekale hulmahtaa. Yksi lähtee jopa irti. 

Simo nauttii olutta. Olut on nyt hyvä. Se rauhoittaa Simon tuhoutunutta mieltä. Reija Mainitsee parvekkeella istuvalle Simolle, että kannattaisi vähän aloeta laittaa, kun iho on noin punainen. Ja että varovainen sen auringon kanssa pitäisi olla. "Niinpä niin", Simo vastaa Reijalle, samalla kun olkapään rakulla poksahtaa.

Simo nauttii kuudetta olutta. Kertoo Reijalle, että ei nyt jaksa seuraksi lähteä. Reija harmistuu, mutta pyyhältää nopeasti hotellin alakertaan. Simo katselee parvekkeelta, miten TAAS raivostuttavan komea kreikkalainen mies tarjoaa (liian nauravaiselle) Reijalle päihdyttävän drinkin. Simo vihaa Rhodosta. Simo vihaa Kreikkaa, Reijaa, ja näitä itsetunnon murskaavia kreikkalaismiehiä. Päihtynyt Simo haaveilee haulikosta, jolla voisi parvekkeelta napsaista luodin Reijaa naurattavan kreikkalaisen  päähän.

Lentokentällä Reija valittaa. Reija valittaa miten loma meni niin nopeasti ohi. Reija myös huolestuu siitä, että jos ihana päivetys nyt liian nopeasti katoaa. Täytyy muistaa käyttää kosteusvoidetta, niin Reija miettii. Simo on punainen. Kuoriutuva. Ja erittäin vittuuntunut. Simo on silti innoissaan. Pääsee takaisin Suomeen! Lentokoneessa Simo miettii. Että, enää koskaan ei. Ei koskaan enää paineta sitä nappia. Ei enää koskaan minnekkään. Toki Rovaniemellä voi käydä. Rovaniemi on turvallinen. Rovaniemellä ei itsetunto hajoa. Ei pala, eikä tule tarvetta aloe-geelille!

 

 

Kuva: Dailymail.co.uk

 

Onneton rikas, Onnellinen köyhä

Pohdiskelua.

Jos jossain on ajattelemisen aihetta, niin elämässä. Siis ihan siinä itsessään. Elämiä on niin monenlaisia. Onnellisia, surullisia ja kaikkea siltä väliltä. Elämä on ihmeellinen asia. Elämä on hämmentävä. On niitä, jotka vain elävät elämänsä, sen enempää sitä pohtimatta. Ja on niitä, jotka jaksavat elämää pohtia. Jokaista elettyä hetkeä, ja tulevia tapahtumia. Mikä on elämisen tarkoitus. Onko sitä?


Syntymisen jälkeen ihminen tarkkailee maailmaa. On paljon kaikkea. Värejä, ääniä ja tuntemuksia. Se on jännittävää. Se on erikoista. Standardimallin mukaan mentäessä, kouluttaudumme ja menemme töihin. Alamme ansaita rahaa. Meistä ihmisistä tulee kovin herkästi rahan perässä juoksijoita. Rahalla pärjää ja sillä ostetaan asioita, jotka tyydyttävät meidät. Rahalla voit ostaa itsellesi sen, mitä haluat. Katon pääsi päälle, ihanan suklaalevyn tai jopa toisen ihmisen. Kaikella on hintalappunsa, paitsi ehkä rakkaudella?  Pyöreä metallinen esine tai rapiseva paperilappunen. Haluamme sitä usein enemmän, kuin mitään. Miten erikoista.

Skenaario, missä rahaa ei olisi. Osaatko kuvitella? Saisit kaiken, mitä haluat. Ilman rahaa. Ei tarvetta raataa niska limassa. Voisi vain olla. Olla mielekkäiden tavaroiden ympäröimänä. Jääkaappi täynnä ruokaa. Ei huolia siitä, miten selviää ensi kuussa. Täysin absurdi skenaario. Mitä me ihmiset sitten tekisimme? Mikä olisi tarkoitus olla olemassa, jos emme juoksisi rahan perässä? Mielenkiintoinen ajatus.

Tuntuu, että rahan perässä juokseminen on pakollinen funktio. Että elämässä olisi järkeä ja päämäärä. Tämä on tätä. Olemisen sietämätön tunne. Rikkaita ihmisiä kadehditaan ja köyhiä ihmisiä säälitään. Rikaskin voi olla onneton ja köyhä onnellinen. Rahan määrä on yhtä kuin status. Tämä tiedetään. Rahalla saat valtaa, rahattomuudella et mitään.

Miksi näin? Kuka keksi rahan aikoinaan? Kuka keksi, että sitä pitää olla ja että sen perässä pitäisi juosta?

Köyhä ihminen voi omistaa perheen, jossa on jumalaton määrä läsnä rakkautta. Ei tavaroita tai paksua lompakkoa, mutta jotain niin paljon suurempaa. Rikas ihminen voi olla täysin yksinäinen, setelinippujensa kanssa, kalliiden tavaroiden ympäröimänä. Mutta silti, ei oikein tavallaan omista mitään oikeasti tärkeää. Uusi merkkivaate ei lämmitä samallalailla, kuin rakkaan ihminen antama halaus. Rikas voi toki ostaa rahalla sen puuttuvan tunteen (halauksen ja illuusion rakkaudesta).

"Teemme uupumukseen asti työtä, josta emme pidä. Saadaksemme ostaa tavaroita, joilla emme tee mitään. Tehdäksemme vaikutuksen ihmisiin, joista emme välitä", En muista kuka tämän fraasin on kirjoittanut, mutta se jäi mieleen.

Rahan perässä konttaaminen on uuvuttavaa ja vie huomion pois kaikesta muusta. Jotkut pääsevät irti edellä mainitusta hulluudesta, oravanpyörästä. Löytävät erilaisen näkökulman elämään, rauhallisen ja tyydyttävän. 

"Money is the reason we exist
Everybody knows it, it's a fact (kiss, kiss)", Lana Del Rey, National Anthem.

Tämän tekstin kirjoittamiseen inspiroi eräs kreikkalainen mummo, dokumentissa nähty. Mummo elelee pienessä kylässä, kasveja luonnosta keräten. Se on hänen ruoka. Ei rahaa tai kaupasta ostettuja elintarvikkeita. Ei uusia vaatteita tai hienoja tavaroita. Kreikkalainen mummo ei juokse rahan perässä, hänen elämänsä on omistettu jollekin muulle. Elämiselle vain. Kreikkalainen mummo kertoo olevansa tyytyväinen. Osaatko kuvitella? Niin. Et varmastikaan. Höperyyttäkö vai erilainen näkökulma elämään? Jokin oivallus? En tiedä vastausta, mutta se on niin perin pohjin ajatuksia herättävää. Saisinpa hieman tämän kreikkalaisen mummon näkökulmaa omaan elämääni.

Kuva: vg247.com

Sirkka

Perustuu tositapahtumiin.

Sirkka on sellainen tavallinen nainen. 45-vuotias, aavistuksen ylipainoinen ja omasta mielestään järjettömän lihava. Sirkalla on tavalliset kasvot, sellaiset, jotka eivät painu mieleen. Siniharmaat silmät, ohuet huulet ja aavistuksen roikkuvat posket. Sirkan päätä kruunaa lyhyehkö Roxettemainen tukka. Tukka on väriltään maantienharmaa, johon Sirkka on ottanut kampaajalla vaaleita raitoja hillitysti.

 

Sirkka tykkää pukeutua paksuihin neuleisiin, joissa on poolokaulus. Pitkissä kynsissä on lakkaa, sävyltään kirkkaan punaista. Sirkka on naiseksi keskipituinen ja siis erittäin tavallinen. Sellainen, joka hukkuu helposti S-marketin asiakkaiden joukkoon.

 

Sirkka opettaa yliopistolla kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa. Sirkka on siis hyvin kouluttautunut, älykäskin jopa. Mutta rakkaudessa epäonnistunut. Se Harmittaa Sirkkaa kovasti. Siis epäonnistunut rakkaus ja toisaalta Sirkan harrastama ikuinen laihdutuskuuri.

 

16-vuotta sitten Sirkka ihastui suinpäin retkumieheen. Ja niinhän siinä kävi, että Sirkalle tuli "maha-asukki". Retkumies sanoi samantien Sirkalle, että tällaisesta ei ollut puhetta. Retkumies häipyi ja Sirkka jäi nuolemaan haavojansa.

 

Sirkan makuuhuoneessa on muhkea parisänky. Siihen Sirkka aikoinaan panosti ja maksoi itsensä kipeäksi. Sirkka tuumasi, että opettajan työ on niin vaativaa, että sietää kunnolla nukkua yönsä. Ja Sirkka tykkää makoilla kalliilla muhkealla sängyllä usein työpäivän jälkeen. Silloin Sirkalla on päällä vain rintaliivit ja sukkahousut. Silloin Sirkka myös ehostaa punaiset kyntensä.

 

Aamuisin Sirkka joutuu huutamaan teini-ikäiselleen pojalleen, että kouluun on noustava! Poika ei juurikaan kuuntele Sirkkaa ja siksi Sirkasta tuntuu, että järki lähtee. Sirkka on tästä lukenut jo vuosia sitten, kun jännitti yksinhuoltajuutta. Kirja kertoi, että sitten tulee vaikeaa kun lapsi on murrosikäinen. Sirkan lukema kirja myös pelotteli, että yksin ei lapsen kanssa voi pärjätä! Siitä Sirkka ahdistui kovasti.

 

Sirkka kantaa työpäivän jälkeen jääkaappiin jogurttia. Sen pitää olla tiettyä jogurttia. Sirkan poika tykkää juuri tästä jogurtista. Se on kallista, mutta näin pääsee helpommalla. Sirkka on väsynyt jokapäiväiseen taisteluun teini-poikansa kanssa. Jogurtistakin tuli kerran riita, kun Sirkka oli ostanut ihan väärää merkkiä. Sirkka sai kuulla olevansa tyhmä ja paska.

 

Sirkan makuuhuonessa on myös työpöytä, joka on täynnä kirjoja. Sirkan pitäisi tarkistaa, erään kemiallisen reaktion lopputulos. Sirkka ei jaksa. Maha kurnii. Sirkka on taas jälleen kerran laihdutuskuurilla.

 

Sirkka oli kuunnellut opettajainhuoneessa, miten Liisa oli laihtunut 10 kiloa näkkileipä-vesidieetillä. Liisa kieltämättä näytti hoikistuneelta ja iloiseltakin saavutuksistaan. Se harmitti Sirkkaa ja toisaalta motivoi.

 

Sirkka nakertaa kuivaa näkkileipää ja kulauttaa vettä päälle. Sirkan maha kurnii nälkää, mutta nyt ei luovuteta! Sirkkaa pyörryttää ja suklaalevy tunkeutuu mieleen.

 

Sirkka vihaa laihdutuskuureja enemmän kuin mitään.

 

Koittaa perjantai. Viikko on suoritettu. Mahaa kurnii. Sirkkaa oksettaa ajatus näkkileivästä, samalla kun hän paukauttaa punaisen Fiatin oven kiinni kotipihassaan. Sirkka aloitti dieetin keskiviikkona ja on jo valmis lopettamaan.

 

Teini-poika on lähtenyt perjantaita viettämään ja talo on nyt vain Sirkan. Kello on viisi iltapäivällä ja Sirkka katsoo näkkileipäpakettia. Ei tee mieli. Niin Sirkka unohtaa näkkileivän ja päättää rentoutua.

 

Sirkan sisko, Leena on antanut tekemäänsä raparperiviiniä Sirkalle. Sen Sirkka muistaa. Sirkan asunnossa on pienehkö kylmäkaappi eteisen vieressä. Siinä ne ovat. Leenan antamat kolme pulloa kotiviiniä. Sirkka napsauttaa viinin auki!

 

Sirkka nauttii lasillisen raparperiviiniä ja tykkää sokerisesta mausta. Muutoin ei ole kummoista maultaan. Leena ei ole mikään maailman paras viinintekijä.
Sirkka laittaa soimaan klassista musiikkia isosta stereolaitteistosta. Ja nauttii lisää Leenan antamaa raparperiviiniä. Sirkkaa alkaa naurattaa. Sirkan tekee mieli nyt jutella!

 

Sirkka istuu eteiseen, hieman kuluneelle pallille. Viinilasi kädessään Sirkka hymyilee ja selaa repaleista puhelinmuistiota. Sirkka näppäilee lankapuhelimesta Leenan numeron ensin väärin, mutta lopulta oikein. Leena vastaa.
Sirkka hihittää puhelimessa, miten hyvää Leenan tekemä viini on. Leena nauraa ja huomauttaa, että paljonko raparperiviiniä on kulunut jo? Sirkka kun on niin tavallista eloisamman kuuloinen puhelimessa.

 

Viinilasi on melkein lopussa ja Sirkka alkaa vaikeroimaan Leenalle, että ei jaksa enää laihduttaa. Sirkka kertoo eläneensä näkkileivällä ja himoinneensa teini-poikansa jogurtteja. Leena lohduttaa ja kehottaa syömään, muutakin kuin näkkileipää. Ei sillä nainen elä!

 

Sirkka hermostuu. Leena ei ikinä ymmärrä mitään. Puhelu katkeaa. Sirkka on nauttinut raparperiviiniä ja kemiaa opettavan naisen muistista häipyy alkuaineiden järjestystaulukko.
Sirkka avaa uuden pullon ja istuu terassilla. Sirkka myhäilee ja miettii, miten siskon antama viini tekee hyvää sielulle. Sirkalla on puutarhatyöt jäänet kesken. Sitä Sirkka miettii, samalla kun ymmärtää, että omalla takapihallakin kasvaa raparperia!

 Sirkka sytyttää savukkeen. Sirkka ei varsinaisesti polta. Sirkan aski kestää usein jopa puoli vuotta. Sirkkaa polttaa vain jos oikein hermostuttaa. Tai jos Sirkka nauttii raparperiviiniä.

 Sirkka innostuu. Hänkin voi tehdä tällaista viiniä! Täytyy vain Leenalta tarkastaa ohje iloliemen valmistukseen. Sirkka nousee ja lähestyy huojuen raparperipusikkoa. Askel osuu piikkiharavaan, joka nousee ilmaan ja kopsauttaa Sirkan päätä. Päässä ei tunnu, mutta jalkapohjassa on haava. Sirkka kaatuu lasin kanssa raparperipusikkoon.

 

Sirkan punaiset kynnet rapsauttavat jäntevän raparperilehden pois kasvoilta. Sirkka hekottaa ympäripäissään keskellä takapihan viidakkoa. Leenan raparperiviini on tehnyt tehtävänsä.

 

Sirkka ahmii jääkaapista kaiken pikkuunneilla. Teinipojan jogurtti on ihanaa Sirkan mielestä. Pakastimen lasagne ja vähän sipsejä. Sirkka on iloinen vain hetken.
Teini-poika saapuu kotiin ja Sirkalla on laskuhumala. Jogurtit on syöty. Sirkka saa kuulla, miten paha ihminen hän on! Ei jogurttia kaapissa!

 

Riita on kova.

 

Aamulla Sirkalla on kova krapula. Fiat pörähtää vihaisena käyntiin ja punaiset kynnet tarttuvat rattiin. Sirkka ostaa turvallista jogurttia, jolla vaikean teinin saa tyytyväiseksi. Itselleen Sirkka ostaa näkkileipää ja jatkaa epäonnistunutta laihdutuskuuria.

Kylmiössä on vielä vähän jäljellä siskon lahjoittamaa raparperiviiniä.  Askissakin muutama savuke jäljellä. Sirkka odottaa jo seuraavaa irtiottoa.

 

 

Kuva: Twitter.com

 

Jumppaa läski!

 Pohdiskelua

 

 

 

 

 

"Kyllästyttääkö olla laiska läski? Istutko sinäkin parhaan puolesi päällä? Hyi senkin veltto paska."

 

Näin liikuntaa inhoavana ihmisenä, ei tule hyvä olo TV-shopin mainoksia katsellessa. Tämä jumppalaitteiden markkinointiohjelma tuntuu jokseenkin syyllistävältä. Varsinkin jos sitä katsoo hillomunkki kädessä. Ab-doerilla saa mahtavat vatsalihakset ja vain 3 sekuntia päivässä riittää. Niin kertoo laitteen kehittäjä ja esittelee ärsyttävän napakkaa pyykkilautavatsaa. Oma vatsa roikkuu housujen päällä...öh, ei niin napakkana. 

Tulee innostus! Kyllä nyt elämä muuttuu ja minä muutun! Päätös on vahva ja mielikuvissani kirmaan kesällä rannalla, upealla, kateutta herättävällä kropalla.

Hiki valuu ja vituttaa. Jumppaaminen on kamalaa, en tykkää yhtään. Mutta seksikästä vartaloa ei saa sohvalla makaamalla. Sen tietää jopa saapas-tyhmä yksilö.

Vatsa on kipeä. Samoin kädet ja oikeastaan joka paikka. Jumppaaminen tekee kipeää. "Muista pitää lepopäivä" kerrotaan joka paikassa. Höpsis. Ei mitään lepopäiviä. Kaikkihetimullenyt. On kiire saada seksivartalo!

Rasvatonta rahkaa purkkitolkulla. Jälkiruoaksi ilmaa ja pölyä. Kyllä nyt löllö lähtee ja kohta olen mieletön adonis, jota kaikki kuolaa. 

Rahka alkaa oksettaa jo parin päivän jälkeen. Se jää kitalakeen kiinni ja oksennus meinaa lentää. Olen turhautunut. Peilissä katsoo takaisin sama vanha otus. Missä on lihakseni ja pyykkilautavatsa? Tällainen ei sovi kärsimättömälle ihmiselle.

Telkkarissa Tiina Jylhä kertoo, että syö kiltisti rahkaa ja rasvatonta kanaa. Tiina ei syö mitään muuta. Tiina syö joka päivä uskollisesti samaa. Tiina myös tietää kertoa, että jos oikein haluaa herkutella ja olla riettaalla päällä hän saattaa pyöräyttää kanan pannulla ihan pienessä voitilkassa. Voin vain kuvitella Tiinan voitilkan. Sen voi löytää nippanappa pannulta suurennuslasilla.

Siispä kanaa ja rahkaa. Rahkaa ja kanaa. Rahkakanaa. Kanarahkaa?

Tekee niin mieli pizzaa. Oikein sellaista vehnähöttöä. Leipää mielin määrin ja vähän palanpainikkeeksi hampurilaista. Ja 10 kiloa ihania irtokarkkeja. Mutta ei. Muistan Jylhän Tiinan sanat. "Ei saa tuloksia jos ei ole tarpeeksi ankara itselleen". 

Jumppaintoa kestää vajaa viikko, kun tekee mieli luovuttaa. Ei. Minusta ei ole tähän. On sunnuntai aamu ja TV-shop syyllistää katsojansa. "Älä ole enää laiska läski. Tilaa tämä laite ja elämäsi muuttuu. Sinä muutut!"

Minä en ole muuttunut miksikään. Haukkaan hillomunkkia ja vaihdan kanavaa. Siellä tulee uusinta. Uusinta kertoo lihavasta ihmisestä, joka ei tekosyiden varjolla jaksa laihduttaa. En ole sentään niin valtavan kokoinen, että pitäisi seinä murtaa ja liikuttaa ruho ulos apuvoimien keinoin. Tämä ajatus miellyttää minua ja päätän olla itselleni armollinen...

 ....Kunnes taas päätän ryhtyä kehonrakentajaksi ensiviikolla. Ja sitä seuraavalla viikolla. Ensi vuonna ja loppuelämäni ajan.  

 

Kuva: soph-fit.com

Euroviisuhumua

Pohdiskelua.

 

 

 

 On julkaistu Suomen euroviisuehdokkaat. Nyt se vouhotus taas alkaa. Iltapäivälehtien keskustelupalstoilla on se vanha sama, tyly tuomio. Kaikki on paskaa ja Suomen ei pitäisi edes osallistua tällä musiikkiannilla koko kisaan. Moni valittaa tuntevansa myötähäpeää. Tarjolla on The Rasmusta ja Tommi Läntistä. Ja muutamia muita tuikituntemattomia artisteja. Myönnän hieman hekottavani ääneen eräälle kommentille Läntisen Tommista: "Miespuolinen Aira Samulin!"

Ja sitten lopulta se Suomen edustaja valitaan. Ja kappas. Ääni muuttuu kellossa. Tällä tulee voitto! Tämä sama skenaario tapahtuu joka ikinen vuosi. Suomi voittaa, siitä ollaan varmoja. Paitsi artisti itse. 

Suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu olla vähän häpeilevä ja anteeksipyytelevä. Aivan ruokotonta olisi sanoa ääneen "Me lähdetään voittamaan". Ei. Suomalainen sanoo mieluummin: "Noh, katsotaan nyt. Tehdään paras, mutta ei oteta mitään paineita". Mitä suotta sitä häntää ottamaan pois koipien välistä.

Sitten me jännitetään sohvalla töllön edessä, kun tulee Suomen vuoro esiintyä. Porukka suorastaan halvaantuu. "Toivottavasti se ei mokaa, aivan ahdistaa!". 

Pisteitä ei tule. Naapurimaiden muutamia säälipisteitä ei lasketa edes pisteiksi. Jumbosija on tavallaan tuttu ja turvallinen. Viisufaneille tämä on suuri pettymys ja tavallisille tallaajille ihan perusjuttu.

Seuraavana päivänä iltapäivälehtien otsikot huutavat: "Mikä Suomella meni pieleen???".

(Suomella oli vaan taas paska biisi. Se meni pieleen. )

Mikään ei ole viihdyttävämpää, kuin taas lueskella ihmisten kommentteja uutiseen liittyen. Siellä tiedetään ja ei tiedetä mikä meni lopulta vikaan. 

"Liian jäykkä esiintyminen. Liian läski/laiha. Liian näkymätön. Se ei tanssinut/tanssi liikaa. Ei ollut pyrotekniikkaa/sitä oli liikaa. Lausui huonosti englantia/ ei olisi pitänyt suomeksi laulaa. Serbiakin voitti kerran omalla kielellään. Niin mutta suomi kuulostaa rumemmalta, kuin serbian kieli"

Kyllä me muut tiedetään kertoa, mikä meni taas tällä kertaa vikaan. Ja muistetaan kaiholla, miten silloin kerran Lordi voitti. 

Kun Suomi oli isäntämaa, meitä edusti Hanna Pakarinen. Hannan piti tehdä kunnon show ja etukäteen mietittiin, että tuleeko Hanna trukilla lavalle? .Jotain jännää meille luvattiin! Kyllä Suomi nyt näyttää!  Lopulta Hannan show oli vaivaannuttavan tylsä. Hanna seisoi paikallaan ja C-osassa käveli pienen pyörähdyksen. Jälkeenpäin kerrottiin, että Hannan piti kohahduttaa yleisö itkukohtauksella. Se ei kuulemma sitten onnistut jännityksen vuoksi. Tuli huono sijoitus taas. Ei taidettu edes päästä Ruotsin edelle, mikä on meille suomalaisille jo sinänsä voitto. "Sentään sijoituttiin korkeammalla kuin Ruotsi!"

Darude oli kova juttu, nyt voitto varmasti tulee. Ja ei tullut. Daruden biisisissä Sebastian Rejman lausui englantia huonosti (Tämä oli suomalaisten mielestä ykkös-syy huonoon sijoitukseen. Vai oliko biisi sittenkin huono?) 

Pertti Kurikan nimipäivät oli jotain ennenkuulumatonta. Ja aivan kamalaa. Ihmekkään kun ei pisteitä tullut. Järjetöntä rähinää, osaan kuvitella miltä tämä esitys kuulosti vaikkapa italialaisten korviin. Vammaiskortti ei siis toiminut. Ihan sama, vaikka bändi koostuisi  kaulattomista kirahveista, ei pärjää, jos biisi on paska.

Laura Voutilainen päätti viime hetkillä vaihtaa seksikkään esiintymisasunsa peittävämpään, ja pätkäistä tukkansa. Brittilehdistö oli armoton. "Suomen edustaja on aggressiivinen lesbo". Auts!

CatCat oli taas kerran meidän usko voittoon silloin joskus ysärillä. Virpi ja Katja olivat pukeutuneet uimapukuun, jonka päälle olivat pukeneet trenssitakit. Häh? Kuka heidät stailasi? Ei tullut voittoa.

Kuka muistaa Nina Åströmin? Niin, en minäkään häntä muista. Åström lauloi väsyttävän tylsän biisin, jossa hän mainitsi euroopan kaupunkeja iloisesti rallatellen. Säälittävää. Biisi oli täydellisen paska ja lyriikoilla haettiin perseennuolemis-pisteitä. Taisi tulla -silloinkin- jumbosija. Meillä oli silloin vaihtoehtona myös Nightwish, mutta Turha-Nina valittiin. Sääli!

Kojon Nuku pommiin on legenda. 0 pistettä. Kuulemma biisin lyriikka oli tulkittu euroopassa siten, että Suomi haluaa pommittaa muita maita. Ei hyvä. Vähän silti naurattaa, miten Suomi onnistuikaan mokaamaan näin hemmetin pahasti! Toisaalta Suomella on se "viisukirous".

Anneli Saaristo lauloi joskus suomeksi. Kertsissä laulettiin italiaksi "La Dolce Vita". Ihanan kansainvälistä. Anneli pärjäsi hyvin ottaen huomioon Suomen kurjan viisuhistorian. Anneli otti ja yllätti!

Muistatteko Edean? Edea oli Suomen edustaja vuonna -98. Tuli taas murska tuomio (sijoitus oli silti ihan ok 15/25). Ei ihme. Biisi oli nimeltään "Aava". Biisissä hoettiin muka-eteerisesti tätä yhtä ja samaa sanaa. Euroopan lehdistö huomio tämän ja haukut tuli. Edea yhtyeen vokalisti tiesi silti paremman syyn tappiolle. Vokalisti oli Marika Krook. Vokalistin nimi on  espanjaksi käännettynä "homo-roisto". Huono kaiku, siksi ei menestystä. Marika oli myös katkera voittajalle. Silloin viisut voitti Dana International, joka on transsukupuolinen nainen. Marika sivalsi lehdistössä voittajaa: "Ihan komea nainen". Marika, nielisit tappiosi kunniallisesti!

Marion Rungin "Tipi-tii" ja "Tom tom tom" olivat menestyksiä. Ei ihme. Suomeksi laulettiin, mutta kertosäkeet olivat aivan mahdottoman yksinkertaisia korvamatoja. 

Pernilla Karlsson edusti Suomea vuonna 2012. Kuka muistaa? Aivan. Ei siitä sen enempää sitten, kukaan ei häntä muista kuitenkaan.

 

PS. Vuonna 2006 saan puhelun siskoltani keskellä yötä euroviisuaattona.

"Katoiksä?"

"Joo katoin"

"Jumalauta, me voitettiin!"

"Niin me tehtiin"

"No ei mulla muuta, hyvää yötä"

Mitä sä veikkaat? Voittaako Suomi tänä vuonna? Kerro sun suosikki Suomen edustajaksi 😃

Kuva: Is.fi

 

Ukko pilvien päällä

Pohdiskelua

 

 

Uskonto ja sen merkitys ovat kiinnostaneet minua aina. Ihan pienestä saakka. Lapsesta asti olen ollut kova kyselemään asioista ja itsepäisesti kyseenalaistanut kaiken, mitä minulle on kerrottu tai opetettu.

Ala-asteen uskonnon tunneilla nostelen paljon kulmiani ja jään pohtimaan Raamattua. Puhuvat käärmeet, halkaistut meret, veden muuttuminen viiniksi ja valaan vatsassa randomisti hengaaminen kuulostavat hieman uskomattomilta jutuilta. Pertti- opettaja on sitä mieltä, että kyselen liian tarkasti asioista. Heh, ei ehkä Pertti vain osannut vastata kysymyksiini. Ihan ymmärrettävää.

Meillä on kotona paljon Mystikaan Maailma- nimisiä kirjoja. Kirjasarjassa käsitellään kaikenlaisia jänniä aiheita, kuten noituutta, ufoja ja muita paranormaaleja ilmiöitä. On meillä Raamattukin, jota lueskelen. Raamattu kuulostaa jo ala-asteella olevan ihmisenalun korviin satukirjalta. Kysyn asiasta Äidiltä. 

Äiti kuivattelee vastalakattuja kynsiään Yves Rocherilta lahjaksi saadussa kynsienkuivaushärvelissä. Kuivuri hurisee ja Äiti sanoo tässä vaiheessa ”Olet, fiksu päästäs. Löydät näihin kysymyksiin vastauksen sitten aikanaan”. Vai niin. Meillä kotona ei tosiaan tuputettu uskontoa, mutta ei sitä kielletykään. Näin aikuisena tuumin asiasta, että ihan hyvä kasvatusmetodi. Toisinkin voisi olla, ottaen huomioon Äitin omat kokemukset uskonnosta. 

Yläasteelle siirtyessä uskonnon ope paasaa Jumalasta ja Jeesuksesta, sekä pöyristyy ja syyllistää minua, kun en ole riparia käynyt. Kerron opelle, että en oikein usko näihin juttuihin. Ope tuijottaa pullonpohjalasiensa takaa hiljaa ja toteaa pettyneenä, ”Vai niin”. Siinä sitä ollaan, porukan petturina. Pakana! Myöhemmin yläasteen jälkeen ope on mielissään, kun käyn korottamassa uskonnon numeroa, päästäkseni lukioon. Ope korottaa ylpeänä uskonnon numeroni vitosesta ysiin. Kehuu kovasti, että hyvin tiedät Jeesus-jutut ja nyt pääsee sitten lukioonkin.

(Korotin uskonnon numeroa vain siksi, että kaikki muut aihealueet olivat mahdottomia. Matikka ei onnistu, Ruotsia vihaan, Liikuntaa ei jaksa ja kaikki muut numerot olivat jo tarpeeksi hyviä.)

Kun on vaikea elämä, ratkaisuja yleensä hakee tilanteen selvittämiseksi sieltä sun täältä. Kun ei omat voimat riitä, saattaa ateistina alkaa yhden tunnin ajaksi uskomaan. Jos sittenkin olisi joku iso herra pilvien päällä, jolta vähän heruis jeesiä. Näpit ristiin ja sitten pyydetään anteeksi, kun ei ole uskonut. Mutta nyt uskon, joten autapa sitten vähän. Mutta ei. Ei heru mitään. Ei tule valaistusta, eikä liioin apua. Tympeää. Jatkossa hävettää hairahdukseni. Mitä sitä nyt höpisemään itseksensä yön pikkutunneilla satuolennoille. Samalla jännittää, että jos päähäni iskee salama tuohtuneelta Jumalalta. Mutta ei iske.

Katson fyysikko Stephen Hawkingsin dokumentin. Se on aivoilleni jumalattoman (heh) vaikeaa sulalteltavaa, koska siinä Hawkings ”todistaa” Jumalan tarpeettomuuden, että oleva maailmankaikkeus voidaan selittää sellaisena kun se on. Matemaattisia kaavoja ja paljon tähtitieteellistä pohdintaa. Aivoni jumittaa. Hawkingsin selityksessä tuntuu olevan paljon ahaa-elämyksiä ja silti en pysty sisäistämään kaikkea. Aihe on vaikea. 

Käsitykseni asioista on sekava. Päädyn kuitenkin ateistista agnostikoksi. Ylikuormittuneet aivoni toteavat, että en ole kerännyt tarpeeksi todisteita puolesta tai vastaan. Nykyään olen ateismiin kallistuva agnostikko. Toisaalta, en tiedä miksi tässä pitäisi määritellä itseään yhtään miksikään?

Vaarini oli kova uskon mies. Vähän liiankin. Aikuisiällä Äitini vihdoin kertoo miten kurjaa oli lapsuus vahvasti uskonnollisessa perheessä. Selkään saattoi tulla, milloin mistäkin syystä. Mutta ei sillä väliä, kunhan muistetaan olla Herralle uskollisia. Herran nuhteessa on ihmisen hyvä olla! Vai onko? Äitini ei voi sietää mitään uskontoon liittyvää horinaa, eikä varsinkaan usko mihinkään pilvien päällä hengaavaan tyyppiin. Perustelu oli aikoinaan ytimekäs ja yksinkertainen. ”Ei mun elämä ois ollu näin rankkaa, jos joku Jumala olis olemassa. Ja jos se onkin, niin on ihan sairas tyyppi sitten”.  Ihan kelpo toteamus, pakko myöntää. Samaistun.

Myöhemmällä iällä ymmärrän antaa Äidille pisteet, siitä, että sain itse muodostaa mielipiteeni näistä asioista. Asia olisi voinut olla ihan toisin. Raivopäistä uskonnon kieltämistä traumoista johtuen, tai sitten kovaa paasaamista siitä, että Jumalaa ei sovi kieltää, sekin traumoista johtuen. Thanks, Mom!

Uskovaisten kanssa on mielenkiintoista ja turhauttavaa puhua näistä asioista. Juuri kun olen pääsemässä hellittämättömään niskaotteeseen, uskovaiset toteavat, että ei halua jatkaa keskustelua. Kerrassaan raivostuttavaa. Dinosaurukset ja maapallon ikä ovat näitä aiheita, joita Jeesuslaiset kavahtavat. Kun mainitsen radiohiiliajoituksen, sekä dinosaurusten fossiilit, keskustelu yleensä päättyy. Toteavat vain, että toivottavasti sinäkin löydät valon sydämeesi. Tässä vaiheessa tekee aina mieli tarttua rinnuksista kiinni ja todeta ”Älä nyt hihhuli katoa mihinkään, vaan keskustellaan asia loppuu!”. Mutta ei. 

Kerran olen päässyt siihen asti keskusteluissa, että kaikki tieteellisesti todistetut neandertali-ihmiset, maapallon ikä, sun muu evoluutio on vain salaliittoteoriaa. Tämän he myös tietävät kertoa, että dinosaurusten luut ovat Jumalan luoma juttu. Se on keino koetella ihmisen uskoa Jumalaan. Tämä uskovaisten teoria naurattaa minua ihan julmetusti. Aikamoinen jekkumaakari Hän sitten on. Ei sitten parempaa tekemistä Taivaan ukkelilla ole? Kuten pelastaa Afrikan nälkää näkevät lapset, poistaa köyhyys ja kurjuus. Lopettaa sodat ja ihmisen tuska. Vaikkapa vastailla niihin rukouksiin ja pistää asiat järjestykseen, että meillä olisi täällä parempi olla? Ehei. Jekku-Jumala luo maan alle uskoa koettelevia hirmuliskon luurankoja. Hei oikeesti. 

Saatanan olemassaolollakin paljon näitä epäkohtia selitetään. Vihtahousun analysointi uupui nyt tästä, pitänee kirjoitella hänestäkin sitten erikseen. Punainen iho, sarvet päässä ja tulikuuma atrain kädessä. Luulen saavani aiheesta jonkinlaisen tekstin!

 

Kuva: Lapthrinx.com