Pohdiskelua.
Eletään jännittäviä aikoja. Tähän tekstiin ei sovellu harrastamani musta huumori tai sarkasmi. Ahdistaa nimittäin oikeasti. Ahdistukseni aiheuttaa tuo itänaapuri Venäjä.
Vladimir Putin on oikeinkin sitten ihastuttavan sekopäinen johtaja siellä. On saanut päähänsä, että Venäjää uhataan nyt joka suunnasta. Yeah, right. Ketään ei kiinnosta hyökätä sinne. Mutta nyt on sitten tilanne tämä. Ukraina on järjettömän painostuksen alla. Sodan uhka on liiankin todellinen ja se heijastuu myös tänne meille Suomeen. Nato-puheet ovat ajankohtaisia. Helvetti vieköön.
Ruotsi on lähettänyt sotilaita Gotlannin saarelle. Venäjän "huvi-ohjelmassa" vitsailtiin, miten helppoa olisi miehittää tuo Ruotsille kuuluva saari. Hurrit huomasivat vitsin, mutta heitä ei tainnut naurattaa. Tässä ei naurata ketään muuta, kuin venäläisiä. Suomelle kuuluvan Ahvenanmaan valloituksestakin on nyt puhuttu mediassa. Aijai, kun homma tulee liian lähelle. Sen huomasi jo tasavallan presidentin Niinistön uudenvuoden puheesta. Sauli sanoi jämäkästi, että turha uhitella. Ollaan pieni valtio, mutta ryssiä meistä ei tule. Toivottavasti?
Joo kyllä se vaan ahdistaa, jos vaikka tämän vuoden heinäkuussa Suomi onkin osa uutta ja mahtavaa Venäjää. Siellähän on noussut nyt pinnalle haaveet mahtavasta, edesmenneestä Neuvostoliitosta. Suomi on ollut joskus Venäjään liitettynä, en tiedä millaista se oli. En ollut olemassa vielä silloin. Ei tosin kiinnosta ottaa asiasta selvää, jos niin tapahtuisi uudelleen.
Vallitseva, jännittynyt tilanne euroopassa sai mut taas miettimään. Mikä meitä ihmisiä vaivaa? tai mikä vaivaa Venäjän johtoa?
Miksi meidän pitää sotia? Miksi pitää olla mahdottoman paljon tilaa tietyllä valtiolla? Miksi geopoliittinen sijainti kartalla on niin helvetin tärkeää? Miksi pitää olla rajoja? Miksi pitää tappaa, rähistä ja sekoilla?
Jos mä voisin, olisi kiva astella röyhkeänä Kremliin ja kysyä suoraan: "Mikä vittu teitä vaivaa? Olisiko aika mennä nukkumaan ja keksiä joku kiva harrastus? "
Jos oltaisiin vaan. Armeijat pois. Aseet heitetään tulivuoreen sulamaan ja rakastetaan ja eletään rauhallisesti? Eikö olisi vähän hyvä juttu? Mutta ei. Mä tiedän, että mun elinvuodet ei riitä ihmisen aggressiivisen luonteen perussyiden ymmärtämiseen.
Conclusion: Me ihmiset ei ehkä ansaita elää tällä planeetalla. Olemme itsetuhoinen laji. Aiheutamme paljon kärsimystä toisillemme, tälle pallolle ja täällä meidän kanssa eläville eläimille. So sad.
Kuva: pinterest.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna palaa!