16 tammikuuta 2022

Ärrän Elina

Puolifiktiivi, perustuu tositapahtumiin.







On tuiki tavallinen maanantai-aamu. Arkinen viikko alkaa alusta ja se tarkoittaa useimmilla työpäivää Niin myös Elinalla.
Elina muutti pari vuotta sitten kaukaa Lapista tänne, toiveissaan mukavampi elämä. Elina opiskeli aikoinaan maalarin ammattiin, mutta päätyi lopulta ihan muihin töihin. Jyväskylässä Elina oli tovin työttömänä, kunnes työkkäristä pärähti tarjous. Pesti R-kioskille! Elinan mielestä ajatus tuntui melkoisen ahdistavalta, mutta toisaalta niin ihanan normaalilta. Olla sellainen Ärrän täti. Onko normaalimpaa, kuin olla R-kioskin myyjä?
Elina kuitenkin vihaa sydämensä pohjasta Ärrän tädin roolia. Joka ikinen päivä, Elina toivoo, että ei tarvitsisi mennä.
Elina sytyttää valot päälle ja keski-suomalainen kioski syttyy jälleen eloon. Elina inhoaa tätä hetkeä ja rakastaa juuri sitä hetkeä, kun valot saa sammuttaa.
Siinä sitä taas ollaan, tiskin takana. Elina etukäteis-ahdistuu jo siitä, että miten vaikea työpäivä tänään mahtaa tulla? Aamupäivän asiakkaat ovat ilahduttavan helppoja. Teinejä ostamassa energiajuomaa ja tavanomaisia harmittomia tyyppejä, hakemassa Ärrän tarjouksessa olevia suklaapatukka-settejä. Elina myhäilee, että jospa olisikin vaikka helppo päivä!
Kello on 13 ja Elinan aikaisemmat haaveet helposta työpäivästä alkavat murskaantumaan.
Tuttu asikakas (juoppo) saapuu tiskille hieman horjuen.
Mun lempinainen taas töissä!


Asiakas on tukevasti päihtynyt. Hän on täällä tuttu näky. Elina miettii, että ei saisi kai myydä noin päihtyneelle, mutta tietää kokemuksesta, että hankalaksi ei kannata ryhtyä nyt.
Juoppo horisee ne samat asiat. Miten Elinan silmät näyttävät aivan tähdiltä, vasten yötaivasta. Elinalla tosiaan on tuikkivat siniset silmät, joita kehystää Poly Colorin ”Intense Black”- sävyllä värjätyt pitkät kutrit. Jokin Elinassa tuikkiikin nyt, mutta ei silmät. Elinan ahdistus alkaa tuikkia, kuin majakan valo.
Juoposta pääsee onneksi helpolla eroon. On niin kiire sihauttamaan, että liiaksi ei kerkeä jäädä toimittelemaan. Hyvä niin. 


Jono kasvaa uhkaavasti. ”Tii-dii”- helkkää Ärrän oven kello, joka ilmoittaa saapuvista asiakkaista. On jo pitkä jono ja Elinalla alkaa hiostamaan. Elinan tekisi mieli vähän itkeäkin, niin kamalaa on palvelutyö! 


Vanhempi rouvashenkilö tahtoo veikata! Tätä Elina inhoaa. Elinan mielestä veikkauskone on hankala ja vie liikaa aikaa. Aina silloin jono kasvaa ja se ahdistaa Elinaa kamalasti. Vanha rouva ei helpota tilannetta kyttäämällä Elinaa hermostuneen näköisenä. Rouvan suupielet alkavat valumaan kioskin lattiaa kohti, ja sen Elinakin huomaa. ”Kylläpä kestää! Olis tässä muutakin!”, rouvashenkilö vinkuu. 


Sitten koittaa jokaisen kassatyöntekijän painajainen. Kärttyisä veikkausrouva lätkäisee valtavan määrän kolikoita tiskin lasiselle kannelle. ”Ropoti rops!”, kolikot rämähtävät siihen Elinanalle laskettavaksi. Ja ei. Rouvan ojentama valuutta ei ole kasa euroja. Ei. Ne ovat 20 ja 10 senttisiä. Mutta suuremmaksi osaksi 5 senttisiä. Elina katsoo järkkyttyneenä lähinnä kuparin väristä kolikkomerta. Tämä on pahin helvetti, mitä Elina aina pelkää.
Rouva räksyttää, että kauhean kauan kestää Elinalla kolikkojen laskeminen, vaikka ihan työkseen sellaista tekee. Elina ropsauttelee päättymättömältä tuntuvaa kolikkomerta kassakoneeseen. Ja vihaa. Vihaa niin paljon tätä työtä.
Elinalla on tauko. Taivaallinen, kauan odotettu tauko. Marraskuun harmaassa loskasäässä Elina nauttii hermosauhut. Nikotiini sukeltaa Elinan aivoihin, kuin moukari. Samalla Elina toteaa tuskaisella ja hillityn hiljaisella äänellä, ”Vitun vittu”.
Elina hikoaa tiskillä. Katsoo kelloa. Vielä pari tuntia ja saa loppupäivän rauhan. Se vähän helpottaa Elinan tuskaista sielua. Kunnes:
”Tii-dii!!!”




Aiemmin asioinut juoppo on taas koluamassa viileäkaappia. Se katsoo tiskille, läpi viileäkaapin lasioven viekkaalla veijari-ilmeellä ahdistunutta Elinaa. ”Läps!” vain kuuluu, kun viileäkaapin ovi napsahtaa kiinni. Myös Elinan kuolevassa sielussa, kuuluu nyt ”Läps!”. Elina hikoaa ja muodostaa väsyneille kasvoilleen tekohymyn. Elinaa alkaa taas itkettämään.
Tuikkusilmä! Semmonen sie oot, kuule!”, Juoppo sanoo ja työntää sikspäkin kukko-olutta tiskille. Juoppo iskee silmää ja möllöttää ahdistunutta Elinaa innostuneena.
Elinan tyhjä katse tuijottaa kukkopakettia. On pakko tänään itsekin ottaa, on pakko!
Lopulta koittaa taas se hetki, kun R-kioskin valot sammuvat. Ei tarvitse olla tiskillä nyt hetkeen. Yksiössään Elina sihauttaa kukkotölkkejä auki useamman. Tölkki kerrallaan, Elinan silmien tuike sammuu ja R-kioski on vain paha uni. Kunnes seuraava työpäivä koittaa. 

 

Kuva:Puumalalehti.fi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palaa!