Pohdiskelua.
Mulla on särkynyt sydän. Sillä on sydän kohdillaan. Tuntuu sydämessä asti. Sydän
pakahtuu onnesta. Mitä näitä sanontoja nyt on.
Kirjoituksen aihe on vähän
höhlä, mutta kirjoitanpa silti. Ihmiset aina puhuvat sydämestään, kun kokevat
suuria tunteita. Suuri onni ja se pakahtuu. Suuri suru ja se on rikki. Yhdessä
biisissä laulettiin elämästä ja todettiin, että ”Mun sydän on erityisen hyvä
paikka aloittaa (tunteminen)” Ajattelin taas jälleen liikaa.
Mistäköhän
koko ajatus on lähtenyt, että sydän on se joka tuntee ja riutuu. Jos haluaa
kertoa jollekin, että on sydämessä, niin laitetaan punainen sydän. Tai
kerrotaan, että ”Olet mun sydämessä”. Mun sydän sykkii vain sulle, on
klassikko.
Tiede-Ihminen tässä päivää! Sydän on elin, joka ei tunne. Se on
elin, joka pumppaa verta ja laittaa meidän verisuonet toimimaan. Ei se mitään
tunne, ei varsinkaan sydänsuruja. Ei meidän sydän halkea rakkaudesta. Siellä se
vain pumppailee ja viis veisaa, kuinka kuuma mies/nainen meidän eteen astuu.
Sydän ei huomaa, kun parisuhde loppuu ja elämä on murskana. Ei, sydän ei ole
silloin murskana. Eikä sydän arpeudu surujen ja tuskan jälkeen.
Ne on
meidän aivot, missä se tarinoiden sydän on. Kun rakastuu, niin sydämessä ei
tapahdu yhtään mitään. Voi se vähän kovemmin pamppailla, mutta se hokkuspokkus
tapahtuu korvien välissä. Aivot saavat dopamiiniryöpyn. Usein vähän
liiallisenkin. Se laittaa meidät sekaisin ja sen ”sydämen
pakahtumaan”.
Sydämetön ihminen. Eips. Silläkin ihmisellä sykkii sydän
rinnassa, muuten se ei olisi elossa, meitä kiusaamassa. Sydämettömällä ihmisellä
on ”päässä vikaa” eli taas puhutaan aivoista. Tunnen eräänkin
tapauksen.
Sydämellinen ihminen. On yhtäkuin suurisydäminen. Ei ole ihan
näin. Olen käsittänyt, että ihmisten sydämet ovat kutakuinkin standardikokoisia.
Sydämelliset ihmiset ovat siis oikeastaan tyyppejä, jotka tuntevat paljon
empatiaa ja välittämistä. Kuulun tähän kategoriaan.
Minulla ei ole suuri
sydän, mutta yliaktiiviset aivot. Lääkäri kerran kertoi minulle, röntgenkuvia
katsottuaan: "Sulla on tippamainen ja pieni sydän". Hetken mietin ja ajattelin,
että mullahan on kyllä aika suuri sydän. Sinne mahtuu monta ystävää, eläintä ja
sinne pääsee joskus tuntematonkin, jos oikein sykähdyttävän elämäntarinan
kertoo. Mutta todellisuudessa minun tippamaiseen ja pieneen sydämeen ei pääse kukaan. Ei edes puolisoni. Mutta mun korvasienen näköiseen pääelimeen pääsee yksi jos
toinenkin.
Olen luonnostellut joulukorttia, johon laitoin kaksi sydäntä.
Nyt aloin miettimään, että jos laittaisinkin korttiin aivokuvia? Ehkä en, se
olisi kummallista.
Kuva: sayingimages.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna palaa!