Pohdiskelua, pohjautuu tositarinaan.
Elämme nykyään
mielensäpahoittajien aikoja. Tytöt eivät ole tyttöjä, eikä pojat poikia. Nyt
ollaan vain henkilöoletettuja.
Saattaa saada vihaisen katseen, jos olettaa vahingossa jonkun pitkätukkaisen miehen olevan nainen. No minkäs teet ja onko se niin vakavaa?
Eskimopuikotkin muuttivat nimeänsä, koska eskimo on ilmeisesti nyt sitten nykyään aivan kauhean loukkaava sana. Entäs jos se olisi muutettu inuiittipuikoksi? Väärin. Nämä jäätelöpuikot nimittäin silloinkin leimaisivat ja syrjisivät tätä tiettyä pohjoisessa elävää kansaa. Pingviinipuikko on siis hyvä ja turvallinen ratkaisu. Vai onko? Mitä pingviinit mahtavat tästä olla mieltä? En jaksa edes avautua siitä reissumies-leivän uudistuksesta. Sekin tehtiin väärin ja pahaa mieltä tuli monille.
Uncle Ben- riisipaketista poistettiin musta mies, joka on siinä killunut iät ja ajat. Oli -kappas- yht’ äkkiä rasistinen. Voi hyvänen aika. Valkoisen ihmisen on erittäin kyseenalaista käyttää itseruskettavaa. Siitä saattaa tummahipiäinen ottaa nokkiinsa. Se on sitä kultturista omimista. Myöskin tietyt lettikampaukset valkoisella on "big no no", Vain tumma ihminen saa letittää tietyllä tavalla. Muistahan siis olla varovainen tekemisissäsi!
Olin Äidin luona siivoustouhuja hänelle suorittamassa. Kaiken hiljaisuuden keskellä hetken katkaisee Äidin äänen sanoma lause:
”Tiesitkö että neekerit polveutuu apinoista ja me normaalit ihmiset ollaan avaruusolentojen jälkeläisiä”. Äiti katsoi vakavana minua silmiin ja ilme oli kutakuinkin sellainen, kuin hän olisi ratkaissut maailmankaikkeuden arvoituksen.
Olen yleensä sanavalmis ja innostun väittelyihin. Kuitenkin tällä kertaa olin täysin sanaton ja vastasin hänen tuijotukseen lasittuneella katseella. Taisin sitten laimeasti vastata, että ”Aijaa….”. Myöhemmin mietin, että luojan kiitos se ei sanonut sitä suureen ääneen jossain julkisella paikalla. Olisi voinut vähän hävettää.
Samaa maata on veljeni. Häntä ei ole ainakaan tunneälyllä siunattu. Osaa höpötellä ääneen asiat mitä hänen mieleensä pälkähtää.
Tapahtui kerran kesäpäivänä torilla:
Veli oli kotikaupungissani käymässä ja halusi piipahtaa tupakoimassa hotellin pihassa, jossa avautuu tori. ”Kato! Neekerinainen!”. Ja tottakai lausahdus tuli useamman desibelin voimakkuudella, niin että tämä huomionaiheena oleva nainen kuuli myös. Hävetti. Teki mieli esittää, että en kuulu samaan seurueeseen. Enkä varsinkaan ole sukua!
”Ei noin voi sanoa, vähänkö sä oot nolo!”, minä marisen. Veljeni on myös sana valmis, tavallaan. ”No neekerihän se on?”, se sanoo. Ja minua turhauttaa. Miksi edes yritän. Ei koira karvoistaan pääse.
Onhan toki totta, että vähemmistöryhmät kokevat syrjintää ja se on tosi ahterista. Mutta aivan kaikesta ei pitäisi aina pahoittaa mieltä.
Joskus aikoinaan mullakin oli homoystäviä. Silloin kauan sitten. Luovuin ”heikäläisten” seurasta, koska fakta on se, että useimmat homot ovat helvetin rasittavia, jotka puukottavat selkään tilaisuuden iskiessä. Ovat myös kovia juoruilijoita ja pahanpuhujia. Jos edellisen lauseen olisi kirjoittanut valkoinen heterohenkilö johonkin julkiseen kolumniin, siitä olisi seurannut vähintäänkin kivitystuomio. Näin itse homona saanen morkata vähemmistöryhmää johon kuulun? Vai? En oo toisaalta ihan varma miten tämä homma menee, mutta kokemuksesta tiedän, että homot ovat rasittavia.
Kerran baarissa junttigenreen kuuluva vanhempi heteromies heitti homoläppää. Seurueessani muut homot tietysti loukkaantuivat. Minuun homoläppä taas iski kuin kuuma veitsi voihin ja hekotin suureen ääneen. Virhe! Olen takinkääntäjä.
Sain kuulla hyvinkin nopeasti, että olen hirveä ja paha ihminen, kun sillä tavalla nauran. Meikäläisiähän loukattiin ja tehtiin pilaa? Syrjittiin?
Miten kyllästyttävää. Pitääkö kaikki aina ottaa niin vakavasti? Kaiken kukkuraksi taisin vielä itse murjaista sille junttimiehelle mielestäni mainion homovitsin. Tätäkää ei toki seurueeni katsonut kovin hyvällä. Oh those times. Ei ole ikävä!
Kerran me käytiin ERITTÄIN mielenkiintoinen keskustelu lankoni kanssa.
Katseltiin kun tumma laulajatar lauleskeli musiikkivideolla. Totesin, että on kaunis. Lankoni tuumasi, ”Mutta se on neekeri”.
Kerroin, että laulajatar on itseasiassa mulatti ja tivasin, että mitä sitten? No se ongelma on tietysti ihonväri. Olin juuri palannut ulkomailta ja olin erittäin ruskettunut. Tummempi kuin laulajatar. Mainitsin tästä langolleni. Hän hämmentyi. Ja hän myös fanittaa kovasti Eva Longoriaa, joka on latino. Hmm!?
Miksi muuten mustaihoiset saavat sanoa keskenänsä ”neekeri”- sanan, mutta muut eivät? Outoa.
Kerran olin yökerhossa ja sattuipa tulemaan vallan hyvä biisi. Siispä tanssimaan! Tanssilattia oli tyhjä, mutta vaivihkaa lähelleni tuli tanssimaan sutjakka mimmi. Siinä me keikuttiin. Tokaisin, että tää on tosi hyvä biisi! Mimmi vastasi. Ääni oli sen verran möreä, että havahduin ja mokasin.
”Ai mä en tajunnu, että sä oot transu!”. Moka. Ei niin saa sanoa. On loukkaus. Korjasin nopsaa, että siis transseksuaali. Moka. Niinkään ei saa enää sanoa. Sopersin, että siis transukupuolinen tarkoitin. Hymyilin ja tajusin, että nyt voisi vaan pitää suunsa kiinni ja tanssahdella omalle paikalle, pimeään nurkkaan istumaan ja häpeämään. Onneksi tanssikaverillani ei ollut pipo turhan kireällä. Transu vain nauroi ja tanssi, ja totesi, että "joo niin oon!”. Tanssimme muuten vielä myöhemmin pari hyvää biisiä.
Vähemmistön edustajana kuulee usein varsinkin junteilta erittäin ärsyttäviä kommentteja. Tämä on vakio ”Ei mua haittaa, kunhan et mua yritä!”
Ja kerran sitten vastasin tähän kommenttiin eräälle miehelle baarissa näin: ”Ei hätää, et oo yhtään mun tyyppiä”. Hymyilin kohteliaasti. Siitähän se pillastui.
Miehen rasittava virnistyi hyytyi välittömästi. Sitten se alkoi tivaamaan, että mikä on kun ei hän kelpaa mulle? Mies oli aivan pois tolaltaan, ja kyseli, että eikö edes vähän kiinnostaisi? Mikä on nyt vikana? Minusta tuntuu, että hän tuli lopulta hieman surulliseksi, kun tajusi, että hänen markkina-arvonsa ei enää riitä ihan joka suuntaan. Hän joi tuoppinsa loppuun lannistuneen oloisena. Raasu.
Eli sen sijaan, että pahoittaisi mielensä voi asioihin suhtautua pilke silmäkulmassa. Junttimies oli oikeasti aika kivannäköinen, mutta en halunnut antaa hänelle sitä iloa, että olisi paukutellut siinä henkseleitänsä. Että näin.
On hassua myös kun nykyään on vallalla sellainen heteroiden liike, jotka marisevat sitä miksi heidän oikeuksiaan ei puollusteta. ”Kun vain noita vähemmistöjä ja niiden oikeuksia ajetaan”. Voi että mikä aivopieru jo ihan itsessään. Heterothan eivät ole vähemmistön edustajia ensinnäkään? Mutta siis nykyäänhän on kaikki niin helvetin vaikeaa.
Katsoin kerran dokumentin, missä nätti nainen kertoi seuraavaa: "On erittäin raskasta olla mustaihoinen transsukupuolinen lesbo". No varmasti. Itsehän olen vain masentunut, valkoinen homo. Miten tylsää ja tavallista.
Saattaa saada vihaisen katseen, jos olettaa vahingossa jonkun pitkätukkaisen miehen olevan nainen. No minkäs teet ja onko se niin vakavaa?
Eskimopuikotkin muuttivat nimeänsä, koska eskimo on ilmeisesti nyt sitten nykyään aivan kauhean loukkaava sana. Entäs jos se olisi muutettu inuiittipuikoksi? Väärin. Nämä jäätelöpuikot nimittäin silloinkin leimaisivat ja syrjisivät tätä tiettyä pohjoisessa elävää kansaa. Pingviinipuikko on siis hyvä ja turvallinen ratkaisu. Vai onko? Mitä pingviinit mahtavat tästä olla mieltä? En jaksa edes avautua siitä reissumies-leivän uudistuksesta. Sekin tehtiin väärin ja pahaa mieltä tuli monille.
Uncle Ben- riisipaketista poistettiin musta mies, joka on siinä killunut iät ja ajat. Oli -kappas- yht’ äkkiä rasistinen. Voi hyvänen aika. Valkoisen ihmisen on erittäin kyseenalaista käyttää itseruskettavaa. Siitä saattaa tummahipiäinen ottaa nokkiinsa. Se on sitä kultturista omimista. Myöskin tietyt lettikampaukset valkoisella on "big no no", Vain tumma ihminen saa letittää tietyllä tavalla. Muistahan siis olla varovainen tekemisissäsi!
Olin Äidin luona siivoustouhuja hänelle suorittamassa. Kaiken hiljaisuuden keskellä hetken katkaisee Äidin äänen sanoma lause:
”Tiesitkö että neekerit polveutuu apinoista ja me normaalit ihmiset ollaan avaruusolentojen jälkeläisiä”. Äiti katsoi vakavana minua silmiin ja ilme oli kutakuinkin sellainen, kuin hän olisi ratkaissut maailmankaikkeuden arvoituksen.
Olen yleensä sanavalmis ja innostun väittelyihin. Kuitenkin tällä kertaa olin täysin sanaton ja vastasin hänen tuijotukseen lasittuneella katseella. Taisin sitten laimeasti vastata, että ”Aijaa….”. Myöhemmin mietin, että luojan kiitos se ei sanonut sitä suureen ääneen jossain julkisella paikalla. Olisi voinut vähän hävettää.
Samaa maata on veljeni. Häntä ei ole ainakaan tunneälyllä siunattu. Osaa höpötellä ääneen asiat mitä hänen mieleensä pälkähtää.
Tapahtui kerran kesäpäivänä torilla:
Veli oli kotikaupungissani käymässä ja halusi piipahtaa tupakoimassa hotellin pihassa, jossa avautuu tori. ”Kato! Neekerinainen!”. Ja tottakai lausahdus tuli useamman desibelin voimakkuudella, niin että tämä huomionaiheena oleva nainen kuuli myös. Hävetti. Teki mieli esittää, että en kuulu samaan seurueeseen. Enkä varsinkaan ole sukua!
”Ei noin voi sanoa, vähänkö sä oot nolo!”, minä marisen. Veljeni on myös sana valmis, tavallaan. ”No neekerihän se on?”, se sanoo. Ja minua turhauttaa. Miksi edes yritän. Ei koira karvoistaan pääse.
Onhan toki totta, että vähemmistöryhmät kokevat syrjintää ja se on tosi ahterista. Mutta aivan kaikesta ei pitäisi aina pahoittaa mieltä.
Joskus aikoinaan mullakin oli homoystäviä. Silloin kauan sitten. Luovuin ”heikäläisten” seurasta, koska fakta on se, että useimmat homot ovat helvetin rasittavia, jotka puukottavat selkään tilaisuuden iskiessä. Ovat myös kovia juoruilijoita ja pahanpuhujia. Jos edellisen lauseen olisi kirjoittanut valkoinen heterohenkilö johonkin julkiseen kolumniin, siitä olisi seurannut vähintäänkin kivitystuomio. Näin itse homona saanen morkata vähemmistöryhmää johon kuulun? Vai? En oo toisaalta ihan varma miten tämä homma menee, mutta kokemuksesta tiedän, että homot ovat rasittavia.
Kerran baarissa junttigenreen kuuluva vanhempi heteromies heitti homoläppää. Seurueessani muut homot tietysti loukkaantuivat. Minuun homoläppä taas iski kuin kuuma veitsi voihin ja hekotin suureen ääneen. Virhe! Olen takinkääntäjä.
Sain kuulla hyvinkin nopeasti, että olen hirveä ja paha ihminen, kun sillä tavalla nauran. Meikäläisiähän loukattiin ja tehtiin pilaa? Syrjittiin?
Miten kyllästyttävää. Pitääkö kaikki aina ottaa niin vakavasti? Kaiken kukkuraksi taisin vielä itse murjaista sille junttimiehelle mielestäni mainion homovitsin. Tätäkää ei toki seurueeni katsonut kovin hyvällä. Oh those times. Ei ole ikävä!
Kerran me käytiin ERITTÄIN mielenkiintoinen keskustelu lankoni kanssa.
Katseltiin kun tumma laulajatar lauleskeli musiikkivideolla. Totesin, että on kaunis. Lankoni tuumasi, ”Mutta se on neekeri”.
Kerroin, että laulajatar on itseasiassa mulatti ja tivasin, että mitä sitten? No se ongelma on tietysti ihonväri. Olin juuri palannut ulkomailta ja olin erittäin ruskettunut. Tummempi kuin laulajatar. Mainitsin tästä langolleni. Hän hämmentyi. Ja hän myös fanittaa kovasti Eva Longoriaa, joka on latino. Hmm!?
Miksi muuten mustaihoiset saavat sanoa keskenänsä ”neekeri”- sanan, mutta muut eivät? Outoa.
Kerran olin yökerhossa ja sattuipa tulemaan vallan hyvä biisi. Siispä tanssimaan! Tanssilattia oli tyhjä, mutta vaivihkaa lähelleni tuli tanssimaan sutjakka mimmi. Siinä me keikuttiin. Tokaisin, että tää on tosi hyvä biisi! Mimmi vastasi. Ääni oli sen verran möreä, että havahduin ja mokasin.
”Ai mä en tajunnu, että sä oot transu!”. Moka. Ei niin saa sanoa. On loukkaus. Korjasin nopsaa, että siis transseksuaali. Moka. Niinkään ei saa enää sanoa. Sopersin, että siis transukupuolinen tarkoitin. Hymyilin ja tajusin, että nyt voisi vaan pitää suunsa kiinni ja tanssahdella omalle paikalle, pimeään nurkkaan istumaan ja häpeämään. Onneksi tanssikaverillani ei ollut pipo turhan kireällä. Transu vain nauroi ja tanssi, ja totesi, että "joo niin oon!”. Tanssimme muuten vielä myöhemmin pari hyvää biisiä.
Vähemmistön edustajana kuulee usein varsinkin junteilta erittäin ärsyttäviä kommentteja. Tämä on vakio ”Ei mua haittaa, kunhan et mua yritä!”
Ja kerran sitten vastasin tähän kommenttiin eräälle miehelle baarissa näin: ”Ei hätää, et oo yhtään mun tyyppiä”. Hymyilin kohteliaasti. Siitähän se pillastui.
Miehen rasittava virnistyi hyytyi välittömästi. Sitten se alkoi tivaamaan, että mikä on kun ei hän kelpaa mulle? Mies oli aivan pois tolaltaan, ja kyseli, että eikö edes vähän kiinnostaisi? Mikä on nyt vikana? Minusta tuntuu, että hän tuli lopulta hieman surulliseksi, kun tajusi, että hänen markkina-arvonsa ei enää riitä ihan joka suuntaan. Hän joi tuoppinsa loppuun lannistuneen oloisena. Raasu.
Eli sen sijaan, että pahoittaisi mielensä voi asioihin suhtautua pilke silmäkulmassa. Junttimies oli oikeasti aika kivannäköinen, mutta en halunnut antaa hänelle sitä iloa, että olisi paukutellut siinä henkseleitänsä. Että näin.
On hassua myös kun nykyään on vallalla sellainen heteroiden liike, jotka marisevat sitä miksi heidän oikeuksiaan ei puollusteta. ”Kun vain noita vähemmistöjä ja niiden oikeuksia ajetaan”. Voi että mikä aivopieru jo ihan itsessään. Heterothan eivät ole vähemmistön edustajia ensinnäkään? Mutta siis nykyäänhän on kaikki niin helvetin vaikeaa.
Katsoin kerran dokumentin, missä nätti nainen kertoi seuraavaa: "On erittäin raskasta olla mustaihoinen transsukupuolinen lesbo". No varmasti. Itsehän olen vain masentunut, valkoinen homo. Miten tylsää ja tavallista.
Kuva: Teepublic.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna palaa!