16 tammikuuta 2022

Putkimiehestä on moneksi

Fiktiivitarina.




 Tarja herää aamulla ja nauttii kupin kahvia. Tarja on 51-vuotias, hyvin säilynyt nainen. Sellainen Satu Silvomainen. Kyllä, Tarja on ikäisekseen upea nainen, poveltaan uhkea ja kauniit, pitkät sääret omaava leidi. Valitettavasti Tarjan aviomies Timo ei ole enää aikoihin noteerannut Tarjaa. Toisaalta Tarjakaan ei jaksa Timoa. Timo on työnarkomaani ja kotonakin vain rämplää tietokonetta.


Tarja on katsonut Netflix-sarjaa eilen illalla. Se on jäänyt Tarjan päähän. Sarjassa kotirouva kutsuu putkimiehen kotiin ja toiminta muuttui eroottiseksi. Tarjakin haluaa sellaista. Tarjalla on haave.


Jääkaapista löytyy vanhat kinkunpaistoliemet. Tarja tietää, että niitä ei saa kaataa viemäriin. Siispä Tarja kaataa kaiken viemäriin ja varmuuden vuoksi perään kahvinporoja. Tarja pukee nätit, pitsiset alusvaatteet yllensä. Tarja kietoo pitsin päälle silkkisen aamutakin. Tarjaa jännittää.


On aika soittaa putkimiehelle!


Ovikello soi. Putkimies ei näytä yhtä mahtavalle, kuin siinä sarjassa. Siitä Tarja on hieman pettynyt. Putkimiehellä on haalea katse ja ei tukkaa päässä. Oikeassa käsivarressa on hassun näköinen tatuointi, josta Tarja ei saa selvää. Putkimies on silti lihaksikas ja ihan ok. Tarja innostuu. Parempi, kuin ei putkimiestä ollenkaan!


Tarja johdattaa putkimiehen keittiöön ja selittää tilanteen. Putkimies ymmärtää ja lupaa tutkia asian. Rassataan putki kuntoon, sanoo putkimies. Tarja kuulee viattoman lauseen omiin korviinsa erittäin eroottisena.Tarja miettii, että nyt pitää olla viekoitteleva! Tarja nojaa seksikkäästi keittiön tasoon ja antaa gasellimaisen säärensä paljastua. Tarjan silkkinen aamutakki on helvetin keksintö. Aamutakin silkki on liukasta, eikä suostu Tarjan seksikkääseen nojaukseen. Tarja humpsahtaa lattialle, kuin vanha räsynukke.


Tarja nyrjäyttää selkänsä, eikä pääse lattialta ylös. Kipu on mahtava, eikä Tarja jaksa enää haaveilla putkimiehen peniksestä. Putkimies säikähtää ja kysyy, että onko Tarjalla kaikki ok. Tarjalla ei ole kaikki ok. Tarjasta tuntuu, että on neliraajahalvauksen rajamailla. Sen Tarja kertoo ääneen putkimiehelle.
Putkimies kertoo, että on hänellä myös fysioterapeutin tutkinto. Tarjan silmät rävähtävät lautasen laajuisiksi. Putkimies ehdottaa jos Tarja käännettäisiin vatsalleen. Tarja ei ajatellut, että tämä menisi näin.


Putkimies riisuu Tarjan petollisen liukkaan silkki-aamutakin. Se voisi olla eroottista nyt, mutta Tarja vaikeroi kivusta. Selkä on kai nyrjähtänyt, niin Tarja vaikeroi keittiön lattialla. Putkimiehellä on vahvat  ja osaavat kädet. Kestää vain puolisekuntia, kun Tarja ulisee ja sanoo ”Ooh, tuntuupa hyvältä”.
Putkimies osaa siis muutakin, kuin rassata kaikenlaisia putkia.
Tarja vaipuu transsin kaltaiseen tilaan keittiön viileällä lattialla. Putkimies vääntää, taittaa ja runnoo. Hieroo ja sivelee. Tarjan sielu halkeaa nautinnosta. Siinä Tarja makaa. Keittiön lattialla putkimiehen osaavissa, ammattitaitoisissa käsissä.


Putkimies kysyy, helpottaako Tarjaa? Tarjaa helpottaa, mutta toivoisi makaavan tällä lattialla 24 tuntia putkimiehen hierottavana. Sitä Tarja ei sano ääneen. Tarja nousee ylpeänä pystyyn ja korjaa kullanvaaleaa, huoletonta nutturaansa. Putkimies sanoo, että pitää olla varovainen jatkossa. Sitten putkimies katsoo viemärin ja sanoo, että ihan hyvä se on.
Tarja on putkimiehestä kovin innoissaan. Onhan mahtava käsistään! Putkimies ei ota maksua, koska viemäri oli ok. Tarja kysyy, että voiko hänelle soittaa jatkossa jos ongelmia tulee. Tarja miettii jo, että miten saisi keittiön putken tukkoon. Ja, että miten saisi tämän mahtavan putkenavaajan takaisin hipiälleen.


Putkimies lupaa olla aina käytettävissä. Tarja saa putkimiehen privaattinumeron. Tarja myhäilee ja ei enää viekoittele miestä gasellinsäärillään. Tarja tietää, että ei kannata. Putkimies kertoi hierontasession aikana Egyptin lomasta miehensä kanssa. Putkimieheltä Tarja ei tule penistä saamaan, mutta jos luoja suo… Putkimies antaisi tulevaisuudessa taas Tarjalle elämänsä sielunmatkan transsitilaan.
Tarja soittaakin usein putkimiehelle. Joskus jopa kaksi kertaa viikossa. Tarjan keittiön putket eivät ole koskaan tukossa. Mutta Tarjan selkä huutaa hoosiannaa, kun putkimies hoitaa Tarjaa. Ei ihan siten, kuin Tarjan Netflix-sarjassa, mutta silti. 


Kuva: Vectorstock.com


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palaa!